Ei haaste, vaan varoitus. (p)

09.04.2022

◉ Randomina silmiini osunut Stephanie Bennett-Henryn muistutus on erittäin tärkeä muistutus: "Muistathan, että punainen lippu on varoitus, ei haaste!".

◉ Meillä monella on kokemus tilanteesta, jossa -siitäkin huolimatta, että tietää jo paljon narsismista- miettii, mitä pitäisi ajatella 'ihanasta ihmisestä', jonka juuri tapasi, onkohan hän 'liian ihana ollakseen totta'..

◉ Tällainen empiminen voi kertoa siitä, että oman vanhan trauman käsittely ei vielä ole sillä mallilla, että saatu info narsismista olisi muuttunut todelliseksi henkilökohtaiseksi tiedoksi, joten on inhimillistä ja ymmärrettävää, että varmuus intuitiosta puuttuu pitkäänkin. Intuitio kyllä puhuu, mutta onko sisin vielä niin itsenäinen, että uskaltaisi kuunnella tuota varoituksen sanaa?

◉ Epävarmuuden vuoksi saattaa luulla, että punainen lippu "on todellisuudessa vaan mun omaa pelkoa, alkanu näkeen narsisteja joka paikassa, ei se nyt niin voi olla..." ➜ jolloin tulee ryhtyneeksi suhteeseen todistaakseen itselleen, että kyse on vain pelosta, ei todellisesta vaarasta. Sitä haastaa siis itsensä. Jos merkit ovat kuitenkin selvät, ja silti harkitsee suhdetta, voi syvimmiltään taustalla olla käsittelemätön rakkaudennälkä, joka peittoaa intuition. Silloin sitä vetoaa 'pelkoon, joka pitää voittaa' = niin sanotusti oikeuttaa sekä järkeilee punaisten lippujen ohittamisen.

◉ Ja, kuten oheinen kuva sanoo, joskus saatamme ylpistyä narsismitietoutemme kanssa siten, että otamme toksisen ihmisen ilmaantumisen elämäämme jännänä: "Haa, nyt mä näytän, nyt mä NIIN tiedän, tästä tulee hauskaa..!".

◉ Kumpaakaan haastetta ei voi suositella. Ohje narsistin kanssa on aina yksinkertainen: vältä, astuu sivuun, katkaise suhde, ennen kuin se edes alkaa. Jos alkoi, poikkase se, kävele pois.

◉ Narsisti on omatunnoton, hän voi olla valmis ihan mihin tahansa, älä jää puntaroimaan tai leikittelemään tulella. Omatunnollinen ei omatunnottomalle pärjää. Tai jos pärjää kovuudessa, onko se hyvä merkki itsestä? Suojele sydäntäsi ja elämääsi.

◉ Alla aikaisemmasta postauksestani tsekkauslista. Ole itsellesi rehellinen, älä vaienna varoituksen ääntä, äläkä työnnä syrjään varolippuja.

10 HÄLYMERKKIÄ PARISUHTEEN ALUSSA siitä, että deittikumppanissa on palaneen käry.. Pätee naisiin ja miehiin:

1. Hän on todella nopeasti puoleensavetävä, hän oikein imaisee sinut mukaansa, eikä sinulle jää tilaa eikä aikaa kysellä itseltäsi, miten tilanteen koet. Olet kuin aseeton..
2. Ajattelet pian: 'Vau, liian hyvää ollakseen totta, kultakimpale'..
3. Hänellä on kiire uhriuttaa itsensä; eksät kohtelivat kaltoin, olivat ihan pimeitä, tekivät hänen elämästään helvetin, hänet hylättiin sydämettömästi.. sinusta tulvii myötätuntoa!
4. Hän imartelee, ylistää sinua ➜ sinulle tulee 'kuningatar-olo / 'kuningas-olo', hän nostaa sinut jalustalle.. ➜ "Kukaan muu ei oo koskaan saanut mua tuntemaan tällä tavoin, kukaan muu ei oo ymmärtänyt mua kuten sä, kenenkään muun kanssa en oo voinut koskaan keskustella näin avoimesti.." Jne. Yms.
5. Hän maalailee pian yhteisiä tulevaisuudenkuvia, kuten yhteinen talo, matkoja, lapsia..yms.
6. Hän saa pian aikaiseksi ME-hengen ➜ "Elämä on valmistanut meidät toisillemme".. Tähtiin kirjoitettua siis. Ja hän saattaa pian keksiä sinulle hellittelynimen, "Olet minun"!
7. Kaikki on hänen kanssaan niin jännittävää.. Ja mahdollista!
8. Yhdessäolo hänen kanssaan on elokuvamaista, ainutlaatuista, jopa taivaallista - "Tällaista en ole kokenut koskaan aikaisemmin"..
9. Hän huomioi ihanasti.. Ja on niin kiinnostunut sinusta, antaa empatiaa, huolehtii..
10. Hänen kanssaan naurat sydämesi pohjasta, saat olla herkkä ja kyynelehtiä, saat kokea hänen kanssaan koko tunneskaalan; koet, kuinka välillänne on vahvaa kemiaa. Koet olevasi hänen silmissään niin vahvasti mies/nainen.

❖ Ole varuillasi, jos sisin on tulvillaan ennennäkemätöntä rakastumisen tunnetta, kuin välillänne olisi vastustamaton magneetti/liimaa, jota vastaan on vaikea pyristellä, kuin joku muu ohjailisi, kuin astuisit uuteen maailmaan.

❖ Intuitio on elämänkokemustesi, alitajuntasi ja solumuistisi infoa ➜ intuitio on siis tietoa, ja tieto on voimaa; se suojelee sinua, jos kuuntelet sitä! ❐

_______________________________________


➤ Voit kuunnella tämän blogin podcastina 'Narsisti vs. Minä' -kanavalla TÄÄLLÄ >>

🔸 Nämä 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) esimerkkivideot saattavat kiinnostaa:
Mihin narsistin uhri sitoutuu rakkauspommituksessa/imuroinnissa? >>
Narsistin uhri voi olla KUKA VAAN. (Mikä on taktiikka?) >>
Narsistin uhrin manipuloitu rakkaus. >>
Narsistin manipulaatio vol5: musta empatia. >>
Narsistin manipulaatio vol3: rakkauspommitus ja imurointi. >>
Narsistin imurointi = traumasiteen kivijalka. >>
Kuinka uhri voi suojautua narsistin imuroinnilta? >>
Kuinka tulla immuuniksi narsisteille? >>
"Olenko narsistimagneetti?" >>
#1 Kuinka tunnistan narsistin? ('punaiset liput' ensitreffeillä) >>
#2 Kuinka tunnistan narsistin? (suhteen aikana) >>
#3 Kuinka tunnistan narsistin? (some/deittipalstat) >>


◈ Löydät kaikki videot TÄÄLTÄ >>
◈ Löydät FB-sivuston
TÄÄLTÄ >>
Blogin kuva: @pixabay@pexels