Kansainvälisenä Vloggauspäivänä.. (p)

10.08.2022

❧ Tänään on Kansainvälinen Vloggauspäivä; oma Youtube-kanavani tavoittaa aivan tuotapikaa 200 videon rajapyykin, joten on jälleen lyhyen välitilipäätöksen paikka!

❧ Vloggaus-stoorini alkoi itse asiassa jo kolme vuotta sitten, kun aloin kaavailla avaavani kanavan, jolla pohtisin narsismia kokemusasiantuntijana. Pyörittelin ajatusta pitkään ja sain mentorointiapuakin Mielen ry:n Heiniltä; hänelle suurkiitos kanssapähkäämisistä ja ohjauksesta! Myös HSP Suomen kokemusasiantuntijakoulutus tuki tätä upouutta projektiani.

❧ Vaikka käytin paljon aikaa sisällön suunnitteluun, oli kanavan avaaminen silti kuin sukellus syvään päätyyn, sillä teema on niin raskas ja tulenarka, etten voinut mitenkään ennakoida, millaisen vastaanoton videoitteni kanssa saisin. Silti päätin uskaltaa, jos vaikka voisin jollain tapaa tarjota hippusenkaan apua samoja ahdistuksia läpikäyville.

❧ Päädyin 'Narsisti vs. Minä' -nimeen siksi, että ajattelin voivani siten sekä jakaa puhdasta infoa tästä aikamme yhä kasvavasta vitsauksesta että myöskin pohtia narsistin ja uhrin välistä dynamiikkaa; miksi toinen haluaa rikkoa, miksi toinen suostuu rikottavaksi?

❧ Huomaan, että vajaan 200 videon matka on ollut itselleni kasvutarinaa; olen itsekin saanut vapautua avautumiseni myötä patologisesta antipatiastani narsisteja kohtaan siten, että tavoitteeni on tänä päivänä kirkastunut: toivon sydämestäni osaavani tuottaa sellaista materiaalia, että se houkuttelee meitä nimenomaan tervehtymään, ei katkeroitumaan entisestään!

❧ Roolinikin on muuntunut siten, että henkilökohtaisten kokemusteni lisäksi hankin toimittajana paljon tietoa laajemmaltikin, etteivät videot alkaisi polkea paikallaan ja esittäisi tätä vaikeaa teemaa yksisilmäisesti.

❧ Kanavallani on tätä kirjoittaessani yhteensä 406 382 katselukertaa - mikä sykähdyttää kahdella tapaa: iloitsen, että olen tavoittanut teitä, joille toivonkin viestini saapuvaksi - mutta yhtä aikaa olen surullinen, että aihe on niin yleinen, että näitä videoita tarvitsee edes tehdä ja niillä on paljon katsojia. Hämillinen olo siis, kahtiajakoinen.

❧ Mutta totuudelta ei voi silmiä peittää, joten kallistun iloitsemaan katsojaluvuista; en itseni vuoksi, vaan sen vertaistuen vuoksi, joka on antamanne palautteen mukaan mahdollista syntyä näinkin, vaikka kyse ei ole perinteisestä keskustelusta. Vloggaaminenkin voi olla vuorovaikutteista silloin, kun toinen jakaa kokemuksiaan sekä tietoa ja toinen ymmärtää sen myötä, mikä on hänen oman tragediansa nimi ja pääsee sitä myöten toipumisessaan eteenpäin. Näin olen itsekin kiitollisena kokenut muiden tekemien videoiden äärellä: olen tullut kipuni kanssa ymmärretyksi.

❧ Matka jatkuu. Muuan ystäväni kysyi äskettäin: "Vieläkö aiheita riittää?" - johon tuumasin: "Jo vain, kysehän on elämästä kokonaisuutena, kyllä elämässä vloggaamista riittää!".

💛 Lämmin kiitos jokaiselle katsojalleni ja lukijalleni niin Youtube-kanavani kuin www- ja FB-sivustoni seuraamisesta, kommentoinneista, kysymyksistä, kirjoituksista, jakamisista ja palautteesta. Tämä on kohtaamista - jonka myötä olen itse saanut vahvistua toipumisessani ja toivon, että myös Sinun reppuusi on tarttunut edes pienesti jotakin lohdullista ja kannustavaa. Jatketaan tästä, yhdessä. ❐

___________________________________________________

➤ Voit kuunnella tämän blogin podcastina 'Narsisti vs. Minä' -kanavalla TÄÄLLÄ >>