Kun kipeä sydän kaipaa aivoja.. (p)
❧ Olen pitkään ihmetellyt ajatusta, että ihmisen tulisi tehdä valintansa
sen mukaan, mitä sydän sanoo. Ihmetellyt siksi, että tunteet eivät
suinkaan omaa sellaista ominaisuutta, että ne voisivat nähdä
kokonaisuuksia, tehdä viisaita johtopäätöksiä ja antaa siten tienviitan,
mitä tulisi kulloinkin tehdä. Miksi näin? Siksi, että tunteet ovat
viestintuojia, eivät luotseja.
❧ Viestintuojia mistä? Siitä, miten ihmisen mieli ja keho
voivat. Ne ovat tuikitärkeitä signaaleja meille, mitä sisimmässämme ja
fyysisessä olemuksessamme tapahtuu. Ne ovat siis toki äärettömän
oleellisia motivaattoreita pyytämään järjeltä apua: "Olen sairastunut
monella tapaa, joten äly hoi, älä jätä!".
❧ Narsistisen
ihmissuhteen vuoksi ihmisen aivot ovat toki fyysisesti ylikuormittuneet
eli kuin sumussa, joten on mahdollista -ja itseasiassa todennäköistä-
etteivät aivot tunnu lainkaan toimintakuntoisilta; mutta edelleenkin:
sydän ei paikkaa, korvaa eikä kompensoi maitohappoisia aivoja.
❧ Miten
sitten tilanne tulisi ratkaista, jos sydän on sekaisin ja aivot
turtana? Miten olisi, jos lainaisi vertaisten ja ammattilaisten aivoja,
uskoisi sitä järjen ääntä, jonka kuulee heiltä, joilla ei ole suoraa
tunneyhteyttä siihen sinun/minun tuskaan, mutta kokemusta vastaavasta
kuviosta kylläkin?
❧ Laina-aivot löytyvät myös tiedosta, joka auttaa jäsentelemään tapahtumia ja omaa oloa.
❧ Voin
taata kokemuksesta ja muiltakin saamastani tiedosta käsin, että niin
sanottu tunteeton järki on tässä kohtaa avainasemassa ohjaamassa itselle
tervehdyttäviin valintoihin - mutta se edellyttää uskoa siihen, että
looginen ajattelu on hyväksi.
❧
On
ymmärrettävää, että sydän tuntuu kuin oikeammalta, mutta on tärkeä
muistaa, että juuri tunteet pitävät ihmisen kiinni traumasiteessä, kun
sydän kaipaa siihen 'ainutlaatuisuuteen ja tunteiden kukkeuteen', jonka
aikuisuuden narsistisessa ihmissuhteessa on joskus kokenut. Tunteet ovat
juuri se kettinki sellaiseen ihmiseen, joka järkevästi tulkittuna ja
faktuaalisesti on pahantekijä. Joten tämän vuoksi taistelu traumasidettä
vastaan ei tulisi pohjata tunteisiin, vaan älliin.
❧
Ällipäätösten
voiman ymmärtää yleensä vasta jälkeenpäin, kun saa järkevien
ratkaisuiden myötä vihdoinkin kokea voivansa hengittää vapaasti,
huokaista helpotuksesta pimeyden jälkeen sekä ryhtyä antamaan tilaa
omille kokemuksille, tarpeille, tahdolle, ominaisuuksille ja toiveille.
Eli kaikelle sille, jonka narsisti syövyttää vereslihalle, jopa
kuolettaa.
❧
Ei
pelätä siis teknisyyttä siinä kohtaa, kun tajuaa, että elämään on
saatava muutos, narsistin otteesta on päästävä. Sydän ja aivot - molempi
parempi siis, omassa tehtävässään. Sydämen kipuja on kuunneltava siten,
että ne auttavat meitä aivojen pakeille; ensin laina-aivojen, sitten
omien. ❐
___________________________________________
➤ Blogi on mukana 'Narsisti vs. Minä' -kanavan 'Kun narsistin uhrin sydän kaipaa aivoja avukseen - vrt. harjanvarsitekniikka.' -videolla TÄÄLLÄ >>
🔶 Samoja
teemoja käsitellään näillä 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) videoilla:
✦ Kun uhrin tunneside narsistiin muuttuu Tukholma-syndroomaksi.. >>
✦ Podcast: Narsistin uhrin trauma, traumatisoituminen ja traumaside. >>
✦ Mikä on narsistin uhrin (tähtiin kirjoitettu) traumaside? >>
✦ Podcast: Mistä on narsistin ja uhrin vankilat tehty? [blogi] >>
✦ Narsistin uhrin tieto narsismista huojentaa & vie ja tuo toivon. >>
✦ Mitä on narsistin uhrin 'sisimmän sisällissota'? >>
✦ Kun eroat narsistista, tarvitset suunnitelman. >>
✦ Ohjeita narsistin uhrille eron jälkeen. >>
✦ Kanavan seuraaja kysyy: "Miksi lähtö narsistin luota on niin vaikeaa - miksi narsisti on 'huumetta'?" >>
✦ Miksi narsistisesta suhteesta on niin vaikea lähteä? >>
✦ Mitä on narsistin 'kuoleman kulttuuri'? "Miten pääsen ulos?" >>
👉 'Narsistin uhrin kipuilu suhteessa & sen jälkeen.' -videot soittolistana >>
👉 'Narsistin uhrin käytännöntason selviytymiskeinoja.' -videot >>
👉 'Narsisti vs. Minä' -kotisivut/Toipuminen >>