Kun uhri on kohtuuton itselleen.. (p)
◈ Narsistin uhri on usein kohtuuton itseään kohtaan, kun hän sättii itseään osuudestaan siihen, että 1.) tuli ryhtyneeksi narsistiseen ihmissuhteeseen, 2.) tuli pysyneeksi siinä liian kauan, 3.) on kenties siinä yhä 4.) tai kaipaa takaisin sellaisen ihmisen luo, jonka ajatus on vain käyttää, rikkoa ja murskata.
◈ Kohtuuttomuus pohjaa häpeään, jonka narsisti uhreihinsa asentaa, jolloin uhri kantaa vastuuta koko tilanteesta, eikä osaa eriyttää itseään tragediasta. Häpeän uuvuttamana sitä ei jaksa eikä osaa analysoida tilannetta siten, että tekisi havainnon itselleen kuulumattomasta häpeästä, vaan sitä on alkanut sisäistämään narsistin syöttämän syyllisyyden omakseen.
◈ Narsisti on häpeän koodaamisen suhteen ammattilainen; tällä en tarkoita sitä, että hän välttämättä olisi älykkyysosamäärältään keskivertoa nerokkaampi, vaan sitä, että hän on yksinkertaisesti oppinut elämänsä aikana, miten toimimalla ympäristössä saa synnytettyä syyllisyyttä ja syvää häpeää kaikesta - jolloin ympäristö on helpommin narsistin kontrolloitavissa. Hänen elämänsä pohjaa manipulaatioon eli siihen, että hän ohjailee ihmisten kokemuksia, tunteita ja ajatuksia narsistin mielen mukaan; tämän vuoksi narsistin elämä on jatkuvaa kilpailua, oikeudenkäyntiä ja peliä. Hänen täytyy alati todistaa itselleen, että "hän on kaiken yläpuolella, hän ei ole syyllinen mihinkään, hän on aina oikeassa, ja maailma on hänelle velkaa".
◈ Muiden
ihmisten kontrollia narsisti tarvitsee siksi, että hänen elämänsä on
korttitalo, ja hänen identiteettinsä on kehittymätön ja sisin erittäin
pirstaloitunut; tätä narsisti ei itsessään osaa kohdata, joten hän siirtää eli
heijastaa eli projisoi aina kaiken kielteisen toisiin ihmisiin voidakseen itse
olla keinotekoisesti j o t a i n. Ja ennen kaikkea vapaa vastuusta. Tämän
taustalla on hänen sisimpänsä riittämättömyytensä haava, joka on jäänyt hänen
elämänsä alkumetreillä näkymättä; hänen rakkaudennälkäänsä ei ole jostain
syystä osattu, haluttu tai pystytty vastata johdonmukaisesti, että hänen
minäkuvansa olisi voinut rakentua ehjemmäksi, vaan narsisti on jäänyt tuntuun,
ettei hän ole sellaisenaan rakastettu. Tällöin ihminen alkaa kehittämään
itselleen sellaista minää, joka tulisi hyväksytyksi, mutta koska se on
valheellinen, jää operatiivinen omatunto narikkaan – ja narsistin tekemisten
seuraukset ovat sen mukaiset. Omatunto paljastaisi narsistille hänen
höttöminänsä, ja siihen narsistilla ei ole varaa, koska muutoin hän romahtaisi.
◈ Tähän sivulauseena todettakoon, että haavoittuvalla piilonarsistilla
romahtamisen vaara on käsissä alituiseen; mutta hänellä ei ole sen ilmeisyydestä
huolimatta eväitä kohdata sitä, jolloin hänen tragediansa jää ympäristön
kannettavaksi.
◈ Narsisti pelaa siis illuusioilla ja fantasioilla saadakseen liimatuksi ihmiset itseensä omaa käyttöään varten - ja tämän jälkeen alkaa uhrien kognitiivinen hallinta eli mielen pyörittely siten, että hetken kuluttua uhri kantaa kontollaan narsistin korttitaloelämää, kehittymätöntä identiteettiä ja pirstaloituneisuutta. Tällöin narsistin sisäinen kaaos, pimeys ja ristiriidat ovat muodostuneet uhrin identiteetiksi eli narsisti on aiheuttanut uhrilleen minäkuvavaurion – ja muun muassa tämän vuoksi narsistinen ihmissuhde on uhrille valtava kriisi henkisesti, fyysisesti sekä tunne-elämän ja merkityksellisyyden osalta.
◈ Tieto narsismista on oleellista, jotta uhri ymmärtää tragedian syntymekanismin - mutta todellinen tervehtyminen lähtee käyntiin siten, että uhri tunnistaa nämä narsistin aiheuttamat vauriot ja sen lisäksi oman elämänsä vaikuttimet siihen, että narsistin illuusiot ja fantasiat kiehtoivat. Tämä ei ole missään tapauksessa itsensä syyllistämistä, vaan itsetuntemuksen opiskelua. Kun saa sanat omille väärille uskomuksilleen itsestä, ihmissuhteista ja elämästä, voi alkaa kasvaa niistä ulos. Alkaa itsensä eriyttäminen narsistista; eriyttäminen narsistin korttitalosta, narsistin kehittymättömästä identiteetistä ja pirstaloituneesta sisimmästä. ❐
___________________________________________
➤ Voit kuunnella tämän blogin podcastina 'Narsisti vs. Minä' -kanavalla TÄÄLLÄ >>
🔸 Samoja
teemoja myös näillä 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) videoilla:
✦ Narsistin illuusiopelikorttiässät. >>
✦ Narsistin uhri voi olla KUKA VAAN. (Mikä on taktiikka?) >>
✦ Narsistin uhrin manipuloitu rakkaus. >>
✦ Mihin narsistin uhri sitoutuu rakkauspommituksessa ja imuroinnissa? >>
✦ Narsistin imurointi = traumasiteen kivijalka. >>
✦ Mikä on narsistin uhrin (tähtiin kirjoitettu) traumaside? >>
✦ Narsistin väkivalta on HÄPEÄllistä! (käytössä 3 erilaista häpeää) >>
✦ Narsistin 7 tapaa aiheuttaa uhrille syyllisyyttä ja häpeää. >>
✦ Narsistin uhri & 'häpeän monet kasvot'. >>
✦ Miksi tieto narsismista ei vie narsistin uhrin tuskaa pois? >>
✦ Podcast: Narsistin uhrin trauma, traumatisoituminen ja traumaside. >>
✦ Narsistin uhrin trauman anatomiaa. >>
✦ "En toivu narsistista, vaan traumoistani!" >>
✦ Narsistin anatomia. >>
'Narsisti vs. Minä' -kanava, Youtube >>
'Narsisti vs. Minä' -sivusto, Facebook >>
Kuva: @peacespace
@pexels