Narsisti ja eläimet. (p)
🐶🐱 Pohdintaa 'Narsisti vs. Minä' -kanavan kommenteissa: "Narsistilla voi olla empatia eläimiä kohtaan, mutta ei ihmistä. Miksi? Miksi kissa voi olla yli kaiken, jonka eteen jopa ylireagoidaan, mutta ei ihmisyyden ja sen sisällä olevan vuorovaikutuksen eteen olla valmiita tekemään mitään?"
✏️ Kirsin pohdintaa:
💔 Narsistin perusongelmahan on nimenomaan minäkuvassa ja ihmissuhdekuvioissa; hän ei luota, hän ei usko rakkauteen, ja hän pelkää hylkäämistä. Siksi hän saattaa kokea lemmikin antavan lämpöä ja uskollisuutta, jota hän ei usko ihmisiltä koskaan tavoittavansa.
🐾 On siis mahdollista, että narsisti uskoo saavansa eläimeltä sellaista rakkautta, jota ei ole nimenomaan ja etenkään elämänsä alkumetreillä johdonmukaisesti saanut – sillä lemmikkieläinhän on useimmiten lojaali, pettämätön. Kun lemmikki osoittaa kiintymystä, se side yleensä on ja pysyy. Eläin voi siis siinä mielessä tuoda narsistille 'elintärkeää' turvallisuuden tunnetta ja on siksi hyvin merkittävä asia narsistin psyykelle. Eläimelle narsisti saa myöskin olla maskittomasti, ilman laskelmointia ja varuillaoloa pelkäämättä tulevansa totuuden vuoksi hylätyksi.
🐾 Juuri tuon turvallisuuden vuoksi lemmikin menettäminen voi olla narsistille todellinen kriisi, jopa sellaisissa mittasuhteissa, että ulkopuolisen on vaikea ymmärtää tragedian suuruutta. Narsistille tilanne voi kuitenkin olla valtava hätätila, koska se on kytköksissä rakkaudennälkään ja hylkäämisenhaavaan; ja eläimen kuoltua puhtaasti 'rakastanut' lemmikki on poissa, se ei olekaan enää rakastamassa – ja se sittenkin hylkäsi. Tämän draaman merkitystä ei siis pidä aliarvioida.
🐾 Toisaalta eläin voi olla narsistille myös 'narsistinen lähde' siten, että hän voi näennäisellä eläinrakkaudellaan ikäänkuin todistaa olevansa sympaattinen ja välittävä, mikä on laskelmoitua manipulaatiota, pelkkä mielikuva- ja julkisivujuttu.
🐾 Tai eläimen osoittama suoranainen palvonta narsistia kohtaan hivelee tämän lapsenmieltä eli uhmaikäisen itsekeskeistä egoa, minkä vuoksi narsistilla voi olla esimerkiksi koira, vaikka hän ei todellisuudessa piittaa siitä lainkaan.
🐾 Voi olla niinkin, että rotueläimen ollessa kyseessä narsisti voi kuvitella tavoittavansa sen avulla merkkistatuksen, kun hän omistaa jotain esimerkiksi kilpailuissa menestynyttä ja valiota. Myös se on eräänlaista pienuuden ja epävarmuuden peittelyä, jos narsisti valitsee lemmikikseen jonkin vaarallisen, harvinaisen tai isokokoisen eläimen – tällöin narsisti ajattelee sen olevan kuin symboli hänestä itsestään ylimaallisena. Hän voi jälleen patsastella erinomaisuudessaan.
🐾 Niinkin voi olla, että sadistinen narsisti liki pitäen vihaa etenkin lemmikkieläimiä, koska ne nimenomaan kiintyvät omistajiinsa ja ovat tarvitsevia, mitä narsisti ei voi sietää. Kaikenlainen tarrautuminen etoo narsistia, vaikka todellisuudessa hän itse on puhdasrotuinen läheisriippuvainen, addiktoitunut muiden ihmisten peileihin, joista hän voi olla näkevinään itsensä upeana. Hänestä riippuvainen eläin muistuttaa häntä itseään liiaksi, joten sekin voi synnyttää narsistissa inhoa. Lemmikki myöskin edellyttäisi narsistilta vastuunottoa, mikä taas ei ole yleensä narsistin repertuaarissa, ellei se hyödytä häntä jollain tapaa.
🐾 Narsisti voi kanavoida halveksuntansa olemalla jopa julma eläintä kohtaan aiheuttaen tälle tuskaa ja kipua. Myöskin eläimen vastustelu ja jääräpäisyys ovat narsistille kuin punainen vaate, koska hän ei voi sietää sitä, että joku ei toimi hänen mielensä mukaan. Tällöinkin narsisti voi olla hyvin aggressiivinen koettaen saada eläin alistumaan väkivalloin. Tämä on osoitusta siitä, miten paljon narsisti nauttii siitä vallantunnusta, joka syntyy kärsimyksen aiheuttamisen myötä, oli kohde sitten ihminen tai eläin. Ei voi välttyä ajattelmasta, että tällainen raaka rankaiseminen muistuttaa jo jonkinlaista rituaalia, jonka myötä narsisti todennäköisesti kuvittelee pääsevänsä eroon omasta tarvitsevuudestaan, jonka eläimissä aistii.
🐾 Toisaalta, tämäkin on usein todellisuutta: narsisti ei välttämättä voi sietää uhrinsa eläintä, koska tämä saa uhrilta huomiota, mikä pitäisi olla jakamattomana narsistin - Tellushan pyörii narsistin mielestä hänen ympärillään.
🐾 Tunne-elämältään uhmaikäiseksi jäänyt narsisti voi siis olla jopa kotieläimelle mustasukkainen. Tästä voi seurata eläimen vahingoittamista tai vaatimusta, että uhrin tulee luopua lemmikistään. Tämä jälkimmäinen on myös osa uhrin heikentämistä ja 'riisumista omasta itsestä', kun narsisti pakottaa uhrinsa tekemään valinnan lemmikin ja narsistin välillä; traumasiteessä oleva uhri voi epäterveen sidoksen vuoksi luopua eläinystävästään, mikä tekee hänestä narsistin agendalla heikomman ja johdateltavamman, kun uhrilla ei ole edes lemmikkiä, johon turvata fyysisesti ja tunnetasolla.
🐾 Narsistit ovat sinänsä kuin samasta puusta veistettyjä eli heillä ei ole omaatuntoa eikä empatiaa, ja he näkevät elämänsä pelkän minäfiltterin lävitse. Heidän sisällään on heidän itsensä ja muidenkin tavoittamattomissa lapsi, joka tarvitsisi kuumeisesti apua, mutta hänet narsisti on sulkenut kivimuurien taakse.
➜ Painopisteiltään narsistit voivat silti olla jossain määrin erilaisia, kuten esimerkiksi psykoterapeutti Les Carter kategoroi*):
❖
Ilminarsisteissa on viisi painotuskategoriaa:
1.) Statushakuinen, kerskatyyppinen
2.) 'Kaikkeen oikeutettu', statushakuisen
matalaprofiilisempi pikkuserkku
3.) Paha, julma eli avoimen
aggressiivinen ja jopa sadistinen
4.) Kontrollifriikki,
sääntöorientoitunut
5.) "Minä tiedän kaiken"
-tyyppinen.
❖
Piilonarsisteissa on
1.) niin sanotun peruspiilonarsistin
lisäksi
2.) erityisen herkkähipiäinen niin
sanottu haavoittuvainen piilonarsisti.
➜ Tämän
vuoksi narsistien suhtautuminen eläimiinkin vaihtelee eli 'kategoria' ohjailee
sitä, onko lemmikkieläin narsistille uhka vai mahdollisuus. ❐
*) KOKO ARTIKKELI >>
__________________________________________________________________________
➤ Voit kuunnella tämän blogin podcastina 'Narsisti vs. Minä' -kanavalla TÄÄLLÄ >>
♦️ 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) kaikki 'Narsistin anatomia / ajatusmaailma.' -videot soittolistana >>
♦️ Kanavan kaikki 'Narsistin toiminta/taktiikat.' -videot soittolistana >>
'Narsisti vs. Minä' -kanava, Youtube >>
'Narsisti vs. Minä' -sivusto, Facebook >>
Kuvat: @magdaehlers @helenalopes @pexels