"Puronsolinasta kaamokseen." (p)
✏️ Pyysin
jokin aika sitten teitä pukemaan runoasuun oman elämänne tragediaa
narsistin kanssa sekä toipumista ➜ alla runo à la Tanja. Runo kuvineen sivun alaosassa:
- - -
Keväällä, kaamoksen kourista paennut aurinko
loisti kuin viimeistä päivää.
Se avasi solisevat purot
villisti ryntäilemään uomissaan,
kuin ne ei millään meinaisi ehtiä ajoissa perille.
Luonnon ollessa nupuillaan
avautui meillekin teitä unelmiin,
silmänkantamattomiin.
Olin sinun
eikä mikään voinut koskaan meitä satuttaa.
Kesän lämmössä,
auringon säteiden siivilöityessä rantaveden hiekkaan,
olin vieläkin vahva sylissäs.
Pihasaunan piipusta tupruavan savun leijaillessa
marjapensaiden yllä
haistoin syksyn.
Tiesin luonnon keräävän voimiaan
pitkää talvea varten.
Koivut imevät lehtivihreän sisälleen,
kylmyydeltä suojaan.
Siili kömpii piiloon talvehtimaan,
antaa itsensä kylmettyä, pärjätäkseen.
Pakkasten tullessa villienkin purojen pinnat jäätyvät,
ei siksi, että siitä oli hyötyä,
vaan koska vesi on sellaista.
Aurinko on nauttinut jokaisesta lähettämästään säteestä,
ei koskaan haluaisi himmetä eikä antaa kenenkään palella
mutta kaamokselle sekään ei mitään mahda.
