"Tiesi tulleensa kotiin!" (p)

29.12.2021

❧ Labyrintti-lehden otsikoista bongattua: vertaistuki. Kaunis sana. Kultaakin kalliimpi.

❧ Kun palasin kotimaahan repivän parisuhteeni jälkeen, muistan olleeni kuin kävelevä kuollut. Olin robottimainen; samaan aikaan täynnä häpeää, vihaa ja jopa itsetuhoisia ajatuksia.

❧ En ymmärtänyt piirunka vertaa, mitä oli tapahtunut. En saanut mistään kiinni; olin hukassa ja keskellä arvottomuutta.

❧ Mistä johtuikin, että tuolloin silmiini tarttui artikkeleista ja haastatteluista sana 'narsisti'..?

❧ Ryhdyin hakukoneilemaan. Löysin narsistien uhrien tukiryhmän. Uskaltauduin mukaan.

❧ Olipahan iso kokemus - kun ymmärsin olevani omieni joukossa! Tiesi tulleensa 'kotiin'! Tuolloin sain sisältöä sanalle lähimmäisenrakkaus, sillä kun tulin ymmärretyksi, hyväksytyksi ja tuetuksi 100%sti vakuutuin siitä, etten ollut keksinyt kokemuksiani omasta baskerista, enkä yliregoinut, vaan tarinalleni oli nimi ja osalleni myös: olin narsistin uhri.

❧ Uskoakseni pystyin antamaan ymmärrystä myös muille ryhmäläisille voiden tällä tavoin olla vetoapuna toisille, mikä sekin oli itselleni terapeuttinen kokemus, koska koin olevani tärkeä. Narsistin käsittelyn jälkeen omanarvontunto, itsetunto ja merkityksellisyys kun olivat tipotiessään..

❧ Ja kun ryhdyin etsimään tietoa, koin saaneeni vertaistukea myös asiantuntija- ja kokemusasiantuntijavideoilta, joilla vahvistettiin johtopäätöstäni uhriudestani.

❧ Vertaistuki on auttanut itseäni oksentamaan pahaa oloani, vihaa, katkeruutta pihalle.. Ja kokemaan pelottomasti pienuutta ja heikkoutta ilman, että kukaan olisi pakottanut reipastelemaan saati kyseenalaistanut tarinaani.

❧ Koen, että vertaistuki on ollut kuin kivijalka terapialle, ensin lyhytterapialle ja myöhemmin psykoterapialle. Opin, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat kartalla ja haluavat voimauttaa minua; vasta nyt vuosien kuluttua olen ymmärtänyt, miten suuressa roolissa vertaistuki onkaan ollut!

❧ ..joten ei olle ihme, että jaksan pitää esillä vertaistuen merkitystä. Sitä ei korvaa mikään terapia - toisaalta terapiaa ei myöskään ole syytä unohtaa, koska siinä on mahdollista lähteä systemaattisemmin koluamaan oman mielen sopukoita.

❧ Jälleen kerran siis: oman mielenterveytemme vuoksi tarvitsemme vertaistukea, lyhytterapiaa/kriisikeskusteluapua, tietoa ja psykoterapiaa. Itselläni on näistä kaikesta kokemusta - vahva suositus siis! ❐

____________________________________________

➤ Voit kuunnella tämän blogin podcastina 'Narsisti vs. Minä' -kanavalla TÄÄLLÄ >>

🔸 Nämä 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) esimerkkivideot saattavat kiinnostaa:
Kun lähipiiri ei ymmärrä narsistin uhria >>
Kun narsistin uhri on sisäisesti kuollut.. >>

Titanic-tragedia ja narsisti-tragedia. >>
Narsistin uhri & luopumisen tuska ja toivo. >>
Miksi narsistinen ihmissuhde on niin musertava? >>
Kuinka kasvaa ulos 'narsistin uhri' -identiteetistä? >>
TEESI: "Aika ei paranna narsistin uhrin haavoja!" (varjotyö) >>
"Mitä voin oppia narsistilta - vai voinko?" >>
Narsistin uhri & 'häpeän monet kasvot'. >>
Kun narsistin uhri kaipaa 'vanhaa minää'.. >>
Miksi tieto narsismista ei vie narsistin uhrin tuskaa pois? >>

Kuinka tulla immuuniksi narsisteille? >>
"En toivu narsistista, vaan traumoistani!" >>

◈ Löydät kaikki videot TÄÄLTÄ >>
◈ Löydät FB-sivuston
TÄÄLTÄ >>

Blogin kuva: Labyrintti-lehden artikkelista