Usvasta uusiin maisemiin. (p)
❖
Retkeilin joitain vuosia sitten oheisissa maisemissa, edellisen syksyn
ja talven paljastamissa maisemissa. Olin monella tapaa kuin vankilassa,
koska käsittelemätön historiani piti minut otteessaan, jolloin
mieleni, sieluni ja kehoni kipuilivat toivottomina.
❖ Oheisen
runon olen kirjoittanut kauan aikaa sitten odottamaan päivää, jolloin
koen, että voin seistä tuon ajatuksen takana - ja antaa sen sinullekin
toivon mukaan vetoavuksi.
❖ Armahdukseksi siten, että et vaadi
itseltäsi liikaa liian nopeasti, vaan levosta käsin käyt surutyötäsi ja
traumaasi läpi. Apatia, tunnevyöry, valottomuus ovat tärkeitä, joskin
rankkoja, kokemuksia, jotta mieli alkaa pyrkiä eteenpäin eli
hankkiutumaan sellaisen tiedon ja terapian pariin, jolloin kaikkea
kokemaansa sekä lapsuudesta saakka matkassa olleita asioita voi laittaa
atomeiksi. Alkaa ymmärtää, miksi kaaokselta tuntuva yhtälö, outoa
kylläkin, onkin looginen.
❖ Omassanikin elämässäni jokin vanha
kipupisteeni sai narsistin käsissä (teko)balsamia, mikä johti
sitoutumiseen pahantekijään, mikä mahdollisti kipupisteeni kasvun
avohaavaksi, mikä puolestaan rikkoi minut lopullisesti.
❖ Asiat
seuraavat toisiaan. Yhtälön ei silti tarvitse päättyä pimeään tunneliin,
vaan aivan yhtä rationaalisesti kuin rikkoutuminenkin tapahtui, voi
syntyä myös täysin uutta.
❖ Kontrastit kaikessa
pelottavuudessaankin paljastavat traumat, epävarmuudet ja pelot -
jolloin on mahdollista ne tunnistaa ja ryhtyä työstämään niitä. Siinä
mielessä narsisti toimi kuin katalysaattorina; ellei narsisti olisi
osunut tielleni, jokin muu asia olisi osoittanut itselleni, että minun
tulee kohdata vanhat vinot minuuteni rakenteet, jotta ne eivät laita
minua toistamaan samoja kaavoja elämässäni, kaavoja, jotka vievät ilman,
että olisin kuskina.
❖ Miksi-kysymykset ovat tärkeitä, kunhan ei
jumitu hokemaan: "Miksi, miksi, miksi..?" - vaan ryhtyy hakeutumaan
vertaisten pariin, tiedon ääreen ja terapian kautta usvasta uusiin
maisemiin.
❖ Älä kiirehdi, älä pakota itseäsi, vaan houkuttaudu
ottamaan askel kerrallaan, jolloin muutos minuudessa on pysyvää, ei vain
teipillä kursittua tekelettä. Runollisesti sanottuna: seuraa kevään
esimerkkiä, usko sulavan maan ja kylmänkukkien myötä uuteen kasvuun.
Tervehtyminen ei ole täydelliseksi tulemista, vaan ihmiseksi tulemista,
jolloin keskenkasvuisenakin voimme uskoa olevamme tärkeitä. ❐
____________________________________________
➤ Voit kuunnella tämän blogin podcastina 'Narsisti vs. Minä' -kanavalla TÄÄLLÄ >>
🔸 Nämä 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) esimerkkivideot saattavat kiinnostaa:
✦ Kun
narsistin uhri on sisäisesti kuollut.. >>
✦ Kun
narsistin uhrilla ei ole tilaa olla inhimillinen ihminen.. >>
✦ Kun narsistin uhri menettää itsenäisyyden.. >>
✦ Narsistin uhri & luopumisen tuska ja toivo. >>
✦ Miksi
narsistin uhrin toipuminen kestää niin kauan? >>
✦ Narsistin uhri & surutyö. >>
✦
"Kuinka katkaisen traumasiteeni narsistiin?" >>
✦ Narsistin uhri &
'häpeän monet kasvot'. >>
✦ Kun narsistin uhri kaipaa 'vanhaa minää'.. >>
✦ Kun
narsistin uhri astuu ulos narsistin maailmasta.. >>
✦ Narsistin uhri T-risteyksessä: katkeruus vai vapaus? >>
✦ Katkeruuden, oksennuksen ja ylimielisyyden jälkeen:
vapaaksi! >>